torstai 31. lokakuuta 2013

Haarikko


Kuvia Metsän tarina -elokuvan maisemista, yhdestä Etelä-Suomen viimeisistä kuukkelimetsistä.






 




tiistai 13. elokuuta 2013

Jungfruskär


Kuvia perinnemaiseman hoitotalkooleiriltä. Saaren luonnosta ja historiasta voi lukea tarkemmin vaikkapa Metsähallituksen sivuilta.

 

Melkein puolet Jungfruskärin pinta-alasta on lehdesniittyjä ja metsälaitumia, joita on hoidettu ja ennallistettu jo 80-luvulta lähtien.

Talkoovoimin niitettyä lehdesniittyä.


Ahkerat kesätyöntekijät karkumatkalla.



Rantakallio oli saanut merikultajäkälä (Caloplaca scopularis) -peitteen.


Kasviharvinaisuuksia: revonsara (Carex obtrubae).


Sumuisen saaristoaamun tunnelmia.



Näkyvyys merelle. 





lauantai 27. heinäkuuta 2013

Tunturikasvio




Kultarikko (Saxifraga aixoides)


Tähtirikko (Saxifraga stellaris)


Iturikko (Saxifraga foliolosa)


 
Vilukko (Parnassia palustris) ja kullero (Trollius europaeus)


 
Lapinorvokki (Viola biflora)



Tunturikallioinen? (Erigeron uniflorus)


Sielikkö (Loiseleuria procumbens)


Lettokirkiruoho (Gymnadenia conopsea var. lapponica)



Jääleinikki (Ranunculus glacialis)


Lapinvuokko (Dryas octopetala)